Hyvä hallitus, olen diakoniatyöntekijänä erittäin huolissani siitä, että olette leikkaamassa sosiaaliturvaa ihmisiltä, jotka elävät jo entuudestaan köyhyysrajalla. THL:n selvityksen mukaan lähes miljoona aikuista kärsii taloudellisista vaikeuksista. Heikossa taloudellisessa tilanteessa olevien ihmisten elämässä sosiaaliturva on välttämätön tuen muoto, jotta he saavat ruoan ostamisen ja terveyden hoitamisen kaltaiset perustarpeet täytettyä. On kestämätöntä leikata heiltä, jotka tällä hetkelläkin…
Osallistuin 22.8.2023 mielenkiintoiseen ruokaköyhyyttä ja ruoka-apua käsittelevään työpajaan, joka oli järjestetty yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Lundin yliopiston kanssa. Paikalla oli useita tutkijoita Suomesta ja Ruotsista. Tämän lisäksi työpajaan osallistui diakoniatyöntekijöitä ja muita työntekijöitä, jotka ruohonjuuritasolla kohtaavat ruoka-apua tarvitsevia ihmisiä. Työpajassa esitetyt tutkimukset, moniammatilliset keskustelut ja kohtaamiset herättivät minussa paljon ajatuksia ja tunteita sekä diakoniatyöntekijänä että…